Yhteistyökumppanit


Taitavat Nuoret -projektin ensimmäisten toiminnallisten kokemuksien (2007-2008) avulla lähettiin kehittämään yhdessä yhteistyökummpaineiden kanssa tavoiteltavia toimintamalleja. Ensimmäiset toimintojen pilotoinnit aloitettiin lukuvuoden 2008-2009 aikana. Kehittämistyön jatkuttua pilotoitiin toimintamalleja lisää ja niitä jatkettiin syyskauden 2009 aikana.

 

Yhteistyökumppanit

Halkokarin alakoulu osallistuu aktiivisesti projektin toimintaan sekä kehitettyjen toimintamallien pilotointiin yhteistyössä muiden yhteistyökumppaneiden kanssa, jotta toimintamallit saadaan osaksi koulun arkea ja yhteistyötoimintakulttuuria.

 

Hakalahden yläkoulu osallistuu aktiivisesti projektin toimintaan sekä kehitettyjen toimintamallien pilotointiin yhteistyössä muiden yhteistyökumppaneiden kanssa, jotta toimintamallit saadaan osaksi koulun arkea ja yhteistyötoimintakulttuuria.

 

Torkinmäen alakoulu on ollut aktiivisesti mukana kehittämässä pajatoiminta osiota Taitavat Nuoret ohjelmaan.

 

Kokkolan sivistyskeskus on sitoutunut tukemaan toimintamallien juurruttamista osaksi kouluissa tehtävää ennaltaehkäisevää työtä sekä edelleen kehittämään sitä mahdollisuuksien mukaan.

 

Kokkolan nuorisopalvelut ovat mukana toteuttamassa toimintoja ja mallien pilotointia yhteistyökumppaneina (poikien ryhmä, ennaltaehkäisevä päihdetyö 4.-6. luokille sekä 7.luokkien ryhmäyttämispäivä).

 

Keski-Pohjanmaan AMK sosiaali- ja terveysalan yksikkö toimii aktiivisena yhteistyökumppanina Taitavat Nuoret ohjelman eri osioissa ohjaten sosiaalialan opiskelijoita työharjoitteluin sekä opinnäytetöin kouluihin sekä vastaten toimintamallin edellyttämän yhteistyöverkoston rakentamisesta projektin koordinoidessa siihen lisää yhteistyökouluja (Taitavat Nuoret ohjelma, psykososiaalinen tukiohjelma peruskoulujen 5.-6.luokille).

 

Keski-Pohjanmaan AMK esittävän taiteen yksikkö toimii aktiivisena yhteistyökumppanina teatteripajatoiminnassa ohjaten opiskelijaryhmäänsä toiminnassa sekä rakentaen yhteistyömuodot projektin koordinoimiin yhteistyökouluihin (teatteripaja).

 

Kokkolan suomalainen seurakunta on mukana toteuttamassa toimintamallien pilotointia (7.luokkien ryhmäyttämispäivä).

 

Draamakipinä Oy on mukana pilotoimassa 7.luokkien ryhmäyttämispäivän mallia.

 

Kokkolan perusturvan NOPSA (lastensuojeluyksikkö) on ollut mukana projektin toimintojen konsultoijana sekä ohjausryhmässä.

 

Kokkolan yliopistokeskus chydenius on ollut mukana ohjausryhmässä sekä pro gradu-tutkielman ohjauksessa projektille.

 

Pohjanmaa-hanke on ollut mukana projektin ohjausryhmässä.

 

 

Valtakunnallista hankeyhteistyötä on tehty seuraavien hankkeiden kanssa:

 

Yhteispelihanke, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL), Ylöjärvi

Perhepolku projekti, Jyväskylän katulähetys, Jyväskylä

Friends ohjelma, Aseman lapset, Helsinki

Perhetreffit hanke, Helsingin kouluraittiuspiiri, Helsinki

Meijän porukka projekti, Lievestuoreen kansalaisopisto, Lievestuore

 

Projektin toimintoja ja toimintamallien sisältöjä luodessa on hyödynnetty vastaavanlaisten muiden valtakunnallisten hankkeiden tuottamia ideoita ja materiaaleja.


Kokkolan ensi- ja turvakoti ry,  Sairaalakatu 9, 67100 Kokkola